18 maaliskuuta 2024

Ranskalaiset korvarenkaat

Otto-siskon-tyttöni Clara (katso sukuselvitys tästä) tekee koruja. Hassu juttu, kummityttöni Vilma, edellä mainittu Clara sekä minä innostuimme toisistamme tietämättä korujen tekemisestä pari vuotta sitten. Kaikilla on oma tyyli. Minun tuotantoni on satunnaista harrastustoimintaa, mutta Clara tekee koruja enemmänkin. Hänet löytää Instasta nimellä @WovenMurmur.

Tilasin Claralta kuvassa näkyvät korvakorut. Hopeaa ja merenvihreää. Korut ovat ihanat ja tulen käyttämään niitä paljon.


 

 

04 maaliskuuta 2024

Neråkasta ruåkaa

Olimme eilen ulkona syömässä, koska oli aihetta juhlaan. Olemme istuskelleet Nerå:n terassilla silloin tällöin, mutta nyt söimme ravintolassa ensimmäistä kertaa. Ai että oli hyvää! Söimme alkupalavalikoiman ja pääruuaksi pariloitua siikaa shampanjarisoton kera.

 


Ravintolasali ei ollut suuri. Onneksi olimme varanneet pöydän, sillä lähtiessämme ovella jonotettiin.

29 helmikuuta 2024

Duploja

Otin eilen työpäivän päätyttyä poikani kyytiin ja ajoimme tyttäreni luokse. Pikkiksen iskä on välillä illat töissä. Silloin tyttäreni on aamusta iltaan lapsen kanssa ja se on aika rankkaa. Toinen on puhki töistä ja toinen päiväkodin hulinasta.

Meistä ei ollut ehkä mitään käytännön apua, mutta kehuimme enon kanssa kaikkea, mitä Pikkis teki. Kun ruokailut ja muu semmoinen oli hoidettu, istuimme koko joukko lastenhuoneen lattialla ja rakensimme duploilla.

Nyky-Duplojen värit ovat  i h a n i a !!

Omat lapseni ovat aina valittaneet, etten leikkinyt heidän kanssaan tarpeeksi. En tiedä miksi se olikin minulle ihan hirveän vaikeaa. Askartelin heille kyllä kaikenlaista ja muutenkin keksin tekemistä, mutta leikkiminen - se ei vaan onnistunut.

Eilen siinä rakentamisen huiskeessa totesin, että tässähän minä nyt sitten leikin teidän kanssa, enää ei ole syytä valittaa.

Pikkis on oppinut rakentamaan torneja palikoista, hän osaa hienosti koota ja purkaa Duplo-rakennelmia. Samalla jutellaan ja opitaan sanoja Duplo-eläinten avulla.

 

 

28 helmikuuta 2024

Kalevalan päivä

Tänään on Kalevalan päivä ja pappani syntymästä on kulunut 114 vuotta. Hän oli semmoinen pappa, joka kävi sodan ja koki perheensä kanssa kodin menetyksen. Isäni on syntynyt evakkomatkalla. Perhe palasi välirauhan aikana kotiin Karjalaan, mutta joutui lähtemään uudelleen. Tällä kertaa pysyvästi. He asuivat Kiviniityn tilalla Mouhijärvellä, mummo ja pappa, kuolemaansa saakka.

Evakkous periytyy mielentilana ilmeisesti ainakin kolmen sukupolven ajan. Sotasukupolven lapset ja lapsenlapset eivät ole koskaan oikein osanneet luottaa itänaapuriin, mikä sittemmin on osoittautunut ihan päteväksi suhtautumistavaksi.

Itse olen syntynyt alle 20 vuotta sodan loppumisen jälkeen. Kun nyt ajattelee aikaa saman verran taaksepäin, ymmärtää, kuinka lähellä sotakokemus lapsuudessani oli. Omat lapseni syntyivät lama-aikana. Sekin jätti jälkensä. Lapsenlapseni on syntynyt pandemian jälkeen, Venäjän Ukrainaan kohdistaman murhahyökkäyksen aikana.

Isot murheet havisevat lähellä, mutta siitä huolimatta meillä on nyt rauha. Yhteiskuntakin on melko vakaa, vaikka hallitus tekee kaikkensa, ettei olisi. Näistä kirjoituksistani voi varmaankin melko selkeästi arvata, mitä mieltä olen Kokoomus-Persu-hallituksesta...

No mutta enivei....

Itse kunkin arki kulkee omia latujaan. Maailmanpolitiikka jyllää, mutta joku on huolissaan raha-asioista, toinen työstään, kolmas murehtii, kun tukka on huonosti. Ihmisten todellisuudet ovat moninaisia.

Olen jatkanut mm. korujen tekemisen parissa. Se on rentouttavaa, vaikka välillä sitäkin joutuu tekemään hampaat irvessä. Odotan innolla, että tulee kevät ja saan käyttää vihreää puseroa ja siihen sävytettyä rannekorua. Musta-hopeaista olen jo käyttänytkin.

Kuvassa näkyvä kolmas koru on tehty voimaannuttamaan pitkäaikaista ystävääni, joka sairastaa syöpää. Toivon oikeasti, että korukivet ja omat ajatukseni auttaisivat ja antaisivat omalta osaltaan sairaudelle lähtöpassit. 

Ja se tukka sitten! Olen ehkä kertonutkin, että jo abi-luokan kronikassa hiuskompleksini on mainittu (vuosi 1980). Sain kampaajaltani Seijalta kuvan hiuksistani heti leikkauksen jälkeen. Eihän tukka näytä yhtään pahalta! Olenkin nyt tullut siihen tulokseen, että en vaan osaa sitä laittaa, koska olen jämähtänyt vanhoihin tapoihin. Mea culpa, näin se on!

Hiuskuva (c) Seija Lehtinen

Eilen sain päättelyä vaille valmiiksi bonuslapsenlapsi-Jessen villasukat. Kuvissa myös Lillin leluja (niitä riittää) sekä vuosipäiväkukat Ukrainalle.
 
Kun tätä elämäänsä miettii, tuntuu ettei juurikaan tapahdu mitään. Ja kuitenkin koko ajan tapahtuu; ei mitään suurta, mutta semmoista pientä. Elämää.
 
 
 

26 helmikuuta 2024

Energialeikkaus

Määritelmä kuulostaa joltakin nykyisen hallituksen toimenpiteeltä, jolla supistetaan kanslaisten käytössä olevan energian määrää aivan uudenlaisilla menetelmillä. Sitä se ei kuitenkaan, ainakaan tässä yhteydessä, ole.

Tiina 40v.
 

Energialeikkaus on tapa leikata hiukset. Jokainen hius leikataan yhtä pitkäksi ja tällä tekniikalla kunkin  yksilöllinen hiustyyli tulee esiin. Leikkauksen tarkoituksena on luoda luonnollinen ja helppohoitoinen tukka.

Joulunjälkeisessä usvassa olin unohtanut käydä kampaajalla ja yli 20 vuotta suosimani malli oli päässyt venähtämään. Puhuimme jo viime vuoden puolella kampaajani Seijan kanssa energialeikkauksesta. Se kiinnosti minua, ja ajatus jäi muhimaan. 


Kalkaros ja Tiina. Bad hairday.


Helmikuun alussa Seija otti mitan niskahiusteni mukaan ja saksi koko päästä hiukset noin 15 cm pituisiksi. Hiusteni pitäisi nyt asettua mielensä mukaan ja ehkä jopa hieman kihartua latvoista niin kuin joskus kouluaikoina. Seija on leikannut energialeikkauksia jo pitemmän aikaa, joten hän osaa tämän homman.

Nyt kaksi viikkoa myöhemmin tiedän, miksi tätä kutsutaan energialeikkaukseksi: - Se vie ihmisestä kaiken energian!

Minun hiukseni haluavat kasvaa ja "asettua" takaraivolta eteenpäin tiukasti päätä pitkin, parhaimmillaan vielä niin, että sinne tänne satunnaisesti syntyy erittäin ei-toivottuja jakauksia. Oikean korvan päälle syntyy suoran osan alle korkkiruuvikihara, josta syystä sivuhiukset sojottavat vaakasuoraan sivulle. Päälaelta hiukset pyrkivät kiertämään ympyrää, joten ei ole mitään tietoa, koska ja minne ja miksi etuhiukset aikovat asettua, vai onko kenties ikiliikkuja nyt sitten kuitenkin keksitty. Aikaisemmin otsallani oikealla oleva harmaa alue jäi tyylikkäästi näkyviin, kun jakaus vei suurimman osan etuhiuksista vasemmalle. Nyt näyttää siltä kuin päässäni olisi vauhtiviivoja.

Olen jo kerran ollut hilkulla varata ajan ja tunnustaa, että tästä ei tule mitään. Sitten purin hampaita yhteen ja mietin, että hiukset ovat vielä todella lyhyet energialeikkaukseen, joten jospa annan niitten vaan kasvaa. 

Hiukan kuitenkin huolestuttaa, kun pitäisi mennä perjantaina ihmisten ilmoille Helsinkiin. Toisaalta: - Kukaan tänä aikana näkemistäni ihmisistä ei ole huomauttanut hiuksista mitään. Kenties ongelma on päänsisäinen, ei ulkopuolinen ja lisäksi - ketä kiinnostaa!!!!