Ex Libris




Teen exlibriksiä sekatekniikalla eli käytän akvarellia ja tussia. Alkuperäinen kuva tehdään hieman suurempana kuin lopullinen merkki. Yleensä myös itse teksti 'ex libris' ja 'nimi' tulee kuvaan vasta painovaiheessa. Tästä saa samalla siis myös kehystettävän pienen teoksen.

Tekeminen (suunnittelu kokonaisuudessaan sekä yksi suuntaa-antava luonnos sekä lopullinen versio) sisältyvät sovittuun hintaan. Lisäksi, jos haluaa että hoidan painatuksen (500 kpl), pyydän tarkan arvion painotalosta tai merkin voi painattaa Exlibris Aboensiksen kevään tai syksyn yhteispainatuksessa.


Opus 27 Ex Libris Terhi Rannela 

 

 

Alla joitakin eri-ikäisiä blogipostauksia, joiden aiheen on exlibris: 


Exlibris Opus 30 William Morrisin tunnelmissa

Exlibris Opus30 SannaMarkkanen_2021

Tänä kesänä, kuten jo kirjoitinkin, rysähti eteeni kokonaista kolme exlibristilausta. Se on paljon, varsinkin kun kaikilla on enemmän tai vähemmän kiire. Kahdessa deadline on syyskuussa, ja yksi pitäisi muutenkin saada ihan pian valmiiksi.

Tästä se lähtee

Sain kuin sainkin 15.9. mennessä tämän William Morris -henkisen kirjallisen teehetken tehtyä. Exlibris Aboensiksen ryhmäpainatus missattiin, mutta tutkin, onnistuisiko kaikille kolmelle saada erillinen kohtuuhintainen painatustarjous.

Luonnos
 
Seuraavaksi teen opukset 29 ja 31 valmiiksi. Jälkimmäinen on sopivaa tekstifonttia vaille kunnossa. Opus 29 aiheuttaa värimaailman suhteen päänvaivaa. Toivon,että palaset loksahtelevat nopeassa tahdissa paikoilleen.

Tiina 17.9.2021

 

Kaamea sunnuntai

... ja ihan on oma syy. Deadlinet pukkaa päälle, koska en ole tehnyt tehtäviäni aikaisemmin. Siksi juuri tänään on miljaaaaaaaardi asiaa tehtävänä ja nehän siis tehdään.

Koulu on semmoinen paikka, josta saadaan läksyjä. Sen ei pitäisi olla yllätys, mutta jotenkin ne jäävät aina viime tippaan. Nyt tein esitelmän, jonka pitää olla huomenna valmis. Sain myös aloitettua kolme raporttia, joiden tekemiseen on vielä aikaa. Muokkasin niihin kuvakollaasit, tekstin löydän muistiinpanoistani. Jotakin olen siis sentään tehnyt ajoissa.

Entäs sitten tuo exlibris? Se on nyt valmis! Opus 28, tarkemmat tiedot ilmoitan myöhemmin. Haahka kohtaa Enterprisen kahdeksan ellei jopa yhdeksän kuukauden pohtimisen jälkeen. 

Ex Libris, opus 28.

Vielä pitäisi muokata novelli ranskalaisin viivoin merkitystä muistiinpanoista, mutta... Siinä deadline oli jo viime viikolla. Nyt taitaa käydä niin, että menen seuraavaan kirjoittajatapaamiseen ilman kotitehtävää, ellei sitten vielä ennen torstaita satu ihmeitä.

Paljon kivoja asioita tapahtuu koko ajan. Viime perjantaina yksi verhoilijakamuistani avasi Linnankadulle oman muotiliikkeen. Siitä olisi tarkoitus kirjoittaa seuraavaksi.

17.3.2019 


Viikonlopun kuvia 


Tilaus-exlibris on nyt lopullista versiota vaille valmis. Kun olen saanut sen tehtyä valmiiksi, hoidan vielä painatuksen asiakkaan puolesta ja sitten on asia selvä. Kerron exlibriksestä myöhemmin lisää, kun lahjan saaja on ensin nähnyt lahjansa.


Luonnoksia exlibrikseksi

Ajatukseni männyistä elää edelleen. Ensimmäinen mänty on Café Voltairessa ja se on myyty. Jatkan idean kanssa. Olen pyöritellyt sitä mielessäni 20 vuotta, ja vuoden 2006 Karjalanmatkan jälkeen sain ideasta kiinni. Männyt liittyvät isääni ja ajatukseen menetyksestä. Hän menetti lapsuutensa Karjalan, minä menetin isäni ja hänen lapsuusmuistonsa. En ymmärtänyt niistä kysellä, sillä luulin että oli aikaa.
Männyt - aloitus 13.5.2013 
 
Minua kiinnostaa hetkellisyys. Idea ei ole uusi eikä omani. Silti tapa, jolla sitä käsittelen on omanlaiseni. Kuva-alassa näkyy vain osa. Aivan kuten kirahvimaalauksissa Idle Running (3 kpl), myös männyt on kuvattu osittain. Kuva-alaan mahtuu kapea näkökentällinen runkoja. Hetket ovat osia suuremmista kokonaisuuksista. Meille tapahtuu paljon sellaista, mikä jäsentyy kokonaisuudeksi vasta myöhemmin. Suurin osa elämää on kuvio, joka selkeytyy vasta kuoleman jälkeen. Siinä ei ole mitään vikaa. Kun ystävämme teki itsemurhan, totesimme jälleen kerran, kuinka tarkoituksenmukaista on se, että ihminen ei tiedä asioita etukäteen. 
 
Pidän korkeista paikoista ja avarista maisemista. Pidän myös näkökentän/kuva-alan raajaamisesta siten, että jokin tavallinen näyttäytyy uudella tavalla. Tai sanotaanko, että siihen haluan pyrkiä. Onnistumisen tai epäonnistumisen saavat muut määrittää.
 
Tähän liittyy myös monikymmenvuotinen ajatukseni aiheesta "Muistokirjoituksia eläville". Joskus tuntuu kovin julmalta, että kauneimmat sanat sanomme toisistamme vasta kuoleman jälkeen. Haluaisin joskus järjestää tilaisuuden, jossa ihmiset kirjoittaisivat toisilleen muistokirjoituksia sillä erotuksella, että kukin saisi eläessään kuulla kauniita asioita itsestään. Luulen, että se voisi olla monelle eheyttävä kokemus.
 
Teen mäntyjä lisää. Arska lupasi tehdä maalauskehikkoja, sillä näille tulee koko 60 x 140 cm ja niin isossa kehikossa on hyvä olla tukipuut.

13.5.2013


Uusia exlibriksiä 2007 - 2008, ja tietoja vanhoistakin...

Opus 24/Marja Peltola & Nuutti Matintupa, "Afrikka"

Uusin exlibrikseni on kummipojalleni Nuutille ja hänen vaimolleen tehty Afrikka-aiheinen kirjanomistajan merkki. Tilaajan toivomuksesta otin suunnittelun lähtökohdaksi merkin omistajien persoonat saamani kuvauksen perusteella sekä tunnelman, jonka he halusivat kuvasta välittyvän. Tunnelmaltaan merkin haluttiin ilmentävän varovaisen optimistista asennetta elämään ylipäänsä unohtamatta kuitenkaan huumoria. Merkissä haluttiin tuoda esiin kahden itsenäisen ihmisen suhde, tästä syystä kaksi erillistä hahmoa. Yksi Marjan lempieläimistä on kirahvi, Nuutti puolestaan pitää mm. virtahevoista. Lisäksi merkkiin haluttiin akaasiapuu. Merkin omistajat ovat oleskelleet Afrikassa, joten sinällään kokonaisuus oli heti alusta alkaen selkeästi hahmotettavissa.
Tämän merkin toteutusaikataulu oli melko nopea. Tilauksesta hyväksyttyyn alkuperäiseen maalaukseen kului noin 7 viikkoa. Se, että tunsin molemmat merkin omistajat, nopeutti prosessia. Exlibris Aboensis ry:n yhteispainatus sattui sopivasti huhtikuun alkuun 2008, eli Marja sai syntymäpäivälahjaksi tiedon painoon menneestä merkistä. 1000 kpl painos oli valmiina toukokuun lopussa



Opus 23/Tuire Klossner, "Ystävyyden puu"

Alkukesästä-08 eläkkeelle jäänyttä Kaarinan Vanhusten Palvelukeskuksen Säätiön toiminnanjohtajaa Tuire Klossneria haluttin muistaa exlibris-lahjalla. Tilaajat (monivuotiset työkaverit) ottivat yhteyttä hyvissä ajoin syksyllä 2007.
"Ystävyyden puu" -merkki kuvastaa Klossnerin elämäntyötä, hänen luomaansa toimintatapaa ja sen vankkaa juurtumista ja työn jatkumista myös tulevaisuudessa: puu jatkaa kasvuaan Klossnerin luomalta pohjalta. Pienet sydämet symboloivat lahjan antajien asennetta. Värimaailma on tilaajien mukaan Klossnerille tyypillinen. Taustalla oleva meri on hänelle tärkeä elementti.

Opus 22 / Raili Mikkonen, "Harlekiinikurjenmiekka"

Vuonna 2007 merkkipäiväänsä viettänyt kuvanveistäjä Raili Mikkonen sai syntymäpäivälahjakseen exlibriksen, jonka tilasi laulukuoro Vivelat.

Kuvanveistäjä, piirtäjä Raili Mikkonen (s. 1927 Paimio); pronssiveistoksia, hiilimuotokuvia, pastelli- ja öljyväritöitä sekä grafiikkaa. Mikkonen on opiskellut Suomen taideakatemian Koulussa 1940-ja 1950-lukujen taitteessa ja lyhyitä aikoja myös Turun piirustuskoulussa ja Ateneumissa. Pitkän työuran, 35 vuotta, hän teki kansa- ja peruskoulun opettajana. Kuvataiteen lisäksi Raili Mikkonen kirjoittanut runoja, lauluja sekä näytelmiä, joita hän on myös ohjannut yli 35 vuoden ajan. 


Raili Mikkosen veistoksia on hankittu valtion kokoelmiin, Porvoon, Raahen, Turun ja Paimion kaupunkien kokoelmiin sekä eri taidemuseoiden ja yksityisten tahojen kokoelmiin. Hänet promovoitiin kesäkuussa 2006 Suomen Kuvataideakatemian promootiossa.


Laulukuoro Vivelat otti asian tiimoilta yhteyttä alkuvuodesta 2007. Lahjaksi tilatun exlibriksen suunnittelussa merkin omistajasta on tärkeää saada tietoa. Mikkoselta kysyttiin, mitä hän itse merkkiin haluaisi. Vastaus oli kurjenmiekka, joka on hänelle symboliarvoltaan merkittävä. Väreiksi hän halusi merkkiin mustaa ja oranssia, koska oli lapsena saanut musta-oranssin makeisen, joka maistui taivaalliselta! Itse liitin kurjenmiekkaan harlekiiniruudut. Kuva on siten osa Le Cirque Pathétique –sarjaani, joka kuvaa elämän pateettista sirkusta – sirkusta, jossa itse kukin joutuu nuorallakävelijäksi ja klovniksi, halusi tai ei. Arvelin, että pitkän elämäntien kulkeneen taiteilijan matkan varrelle on varmasti mahtunut paljon erilaisia kokemuksia. Tämä intuitiivinen lisäys osoittautui paikkansapitäväksi ja lisäsi merkin symboliikka-arvoa Raili Mikkosen mielestä suuresti.


Exlibris luovutettiin Raili Mikkoselle laulukuoro Viveloiden järjestämässä lämminhenkisessä tilaisuudessa Paimion kunnantalolla alkukesästä 2007.


Lapin tunturit ja ruska


Ex libris Seppo Martinen Opus 25 "Tunturit" 


Viime syksynä sain puhelinsoiton. Veljekset olivat hankkimassa isälleen lahjaksi exlibristä. Sovimme, että juttelen lahjan saajan kanssa asiasta tarkemmin puhelimessa. Juuri ennen puhelinsoittoa olin luonnostellut kuvaa, joka puhelun perusteella sitten olikin juuri oikean suuntainen. Niinpä maaliskuun alusta toukokuuhun asti, kun kevättä vielä odoteltiin, paneuduin Lapin tunturimaisemaan ja ruskan sävyihin. Prosessia pitkitti ikävästi tämän kevään sitkeä flunssa, joka kesti viikkokausia.

Kuva on yleissävyltään nopeasti katsottuna ruskean harmahtava tunturimaisema. Tuntureille ominaiset linjat ja ruskan heleät värit rytmittävät maisemaa. Harmaan sävyt ovat murrettuja: vihreää, ruskeaa ja okraa. Tarkoituksena on merkin omistajan toiveen mukaisesti kuvata tunturimaisema mielentilana - ilmavana ja levollisena. Voimakkaat värit tuovat kuitenkin kuvaan dynamiikkaa. Tunturimaisema on merkin omistajalle myös paikka, jossa rentoutumisen lisäksi toimitaan aktiivisesti.

Suurin osa tekemistäni exlibriksistä on tehty pystysuunnassa, mutta tuntureille ominainen muoto ja rytmi tulee parhaiten esiin vaakakuvassa.

Teksti ”Ex Libris” on kirjoitettu harmaalla säänpieksämällä laudalla, ”Seppo Marttinen” puolestaan ladottu kirjasimella courier new bold. Lopullinen koko painettuna: leveys 11 cm, korkeus 6 cm. Painosmääräksi näyttää tulevan 3000 kpl.
 
3.3.2009


Exlibriksiä esillä maaliskuussa 2012

Kävin kunnantalolla maanantaina ja tapasin kirjastotoimenjohtaja Päivi Kettulan. Sovimme alustavasti ensi maaliskuulle exlibrisnäyttelyn. Kirjastossa on tarkoitukseen sopiva vitriini, johon saa hyvin koottua pienistä kuvista pienen näyttelyn.
Luonnos

Nyt on sopivasti aikaa miettiä kokoonpanoa. Mukanahan voisi olla myös luonnoksia, kuten yllä oleva kummipojalleni ja hänen vaimolleen tehdyn exlibriksen luonnos. Luonnoksen ja valmiin välinen ero tulee siten hyvin näkyviin.


Ex Libris Marja Peltola & Nuutti Matintupa, Opus 24

Lisää exlibriksistä siis maaliskuussa Liedon kirjastossa! Ja  lämpimät terveiset Nuutille ja Marjalle, jotka elävät hyvin jännittäviä hetkiä!!!



Ex Libris -näyttely, kevät 2012


Miniatyyritaiteen näyttely mahtuu yhteen vitriiniin.
Liedon kunnankirjasto
  


 

Lisätietoa aikaisemmissa blogikirjoituksissani:

The World of Ex-Libris, Ex-Libris & their owners

Marjukka Laurila opus 2, äitini ex libris


Ex libris Seppo Marttinen


Kummipoikani Nuutin ja hänen vaimonsa Marjan ex libris
 
 
Kenen kirja? Exlibristaidetta Aboa Vetus Ars Novassa
 
Muutamia Tiina Jääskeläisen tekemiä exlibriksiä näyttelyssä:

Ex libris Jaana Kalske, Ex libris Tiina Jääskeläinen, Ex Libris Taru Kivilehto (vuodelta 2004)



18.10.-25.11.2007

Kenen kirja? Exlibristaidetta! –näyttely esitteli suomalaista exlibristaidetta 1500-luvulta nykypäivään.

Näyttelyn 65 exlibristä edustivat niin arkistojen helmiä ja harvinaisuuksia kuin tämän päivän kuvataiteilijoiden exlibristuotantoa. Näyttelyssä oli esillä kansallinen harvinaisuus, Mikael Agricolan kansiexlibris 1500-luvulta.

Näyttelyn toinen historiallinen erikoisuus on varhaisin suomalainen erikseen painettu kuvallinen exlibris. Se kuului Carl F.A. Mennanderille, 1700-luvulla eläneelle piispalle ja Turun Akatemian tiedemiehelle. Nykypäivän exlibristaidetta näyttelyssä edustivat taiteilijat Tiina Jääskeläinen ja Tapani Kiippa.

Näyttelyn exlibrikset on lainattu Åbo Akademin kirjaston kokoelmasta, Kansalliskirjastosta sekä yksityishenkilöiltä.

(Teksti Aboa Vetus Ars Novan sivuilta)

 
 
Tilaisinko exlibriksen lahjaksi?
 
Opus 14, Ex Libris Tiina Hattunen, 2003



Tässäpä taas pieni tietoisku, jos mielessä pyörii exlibriksen teettäminen itselle tai lahjaksi.

Mikä ex libris on?

”Ex libris on latinaa, vapaasti käännettynä sanapari tarkoittaa: minun kirjani/ kirja hyllystäni/ kuuluu kirjastooni. Merkissä teksti on aina kahdessa osassa (silloin L voi olla myös iso kirjain), käsitteenä yhteen kirjoitettuna. Exlibrikset ovat kirjanomistajamerkkejä, jotka yhdistävät kirjallisuuden ja pienoistaiteen. Aihe usein symbolisesti kuvaa asioita, jotka merkin omistajalle ovat elämässä tärkeitä: ammattia, harrastuksia, kotiseutua, sukua, arvoja jne. Merkki kiinnitetään kirjan etusisäkanteen, sen vasempaan yläkulmaan. Ohje on vanha ja sovellettavissa, sillä muutenhan kirjan kaunistukseksi tarkoitettu exlibris jää paperikannen läpän taakse piiloon. Näissä tapauksissa oikea ylänurkka on parempi.”

Teksti ja lisätiedot Exlibris Aboensis ry:n sivuilta http://www.exl.fi/

Omat vinkkini exlibriksen tilaajalle tai exlibristä harkitsevalle:

Kirjanomistajamerkki on pahimmillaan tilaajan mieltymysten ja tekijän taiteellisen ilmaisun muodostama kompromissi tai parhaimmillaan näiden kahden muodostama itsenäinen taideteos.

Parhaan tuloksen saa, kun lähtee liikkeelle ajoissa. Merkkiä suunnitellessa tilaajan on hyvä miettiä, mitä hän haluaa merkkinsä itsestään kertovat. Mitä enemmän tavaraa merkkiin tulee, sitä vaikeampi siitä on saada tasapainoista tai tyylikästä, poikkeuksiakin tietysti on.

Tekijän on saatava merkinomistajasta kylliksi tietoa: harrastukset, työ, lempivärit, persoonallisuus, muut merkin suunnittelun kannalta oleelliset asiat.

Prosessi toimii seuraavasti:

- Yhteydenotto tilaajalta (voi siis olla joku muukin kuin merkinomistaja, ex libris on hieno lahja!).
- Tilaaja ja tekijä tapaavat, sovitaan lähtökohdista, aikataulusta, hinnasta.
- Tekijä tekee luonnoksen, jonka pohjalta keskustellaan jatkosta.
- Kun tilaaja on hyväksynyt exlibriksen, sovitaan mahdollisesta painatuksesta. 
- Tässä vaiheessa myös laskutan exlibriksestä. Mikäli hoidan painatuksen, laskutan myös painatusmaksun ja hoidan painatukseen littyvät asiat.
- Jokaisesta toimeksiannosta sovitaan yksityiskohtaisesti erikseen.

Seuraavat asiat kannattaa myös ottaa huomioon:

- Painosmäärä on 500 kpl
- Painoksesta menee lakisääteiset arkistokappaleet yliopistoon (5), exlibrisluetteloon kirjaajan mallikappale (1) sekä Exlibris Aboenbsis -yhdistykselle 3 kpl (yksi arkistoon, kaksi muuhun käyttöön esim. arpajaisten voittokuoriin)
- Painoksesta otetaan myös mallikappale jokaiselle tähän painatukseen osallistuneelle eli tilaaja kerralla saa kaikkien muidenkin samaan painatukseen osallistuneiden exlibriksen. (Exlibriksiä ei osteta eikä myydä, niitä vaihdetaan. Jos haluaa alkaa kerätä merkkejä esim. aihepiirin, tekijän tai muun kriteerin mukaan, kyseiset merkit ovat hyvä ”pohjakassa”)
- Myös taiteilijan koura kahmaisee välistä. Tekijä varaa itselleen 50 - 80 kpl kutakin exlibristä mahdollisia kansainvälisiä kilpailuja tms. toimintaa varten.
- Exlibriksen omistajalle tulee jäämään yli 900 kpl omaa exlibristä. Kokemuksesta vakuutan, että kun viimeinen 100 kpl on käytössä, tekee jo todellakin mieli uutta merkkiä...
 

29.11.2011