22 tammikuuta 2018

Taikatalvi


Muutimme Kaarinasta Turkuun seitsemän kuukautta sitten. Se on hyvä juttu, sillä minä olen turkulainen. Piste. 

Uusi kotimme on pienempi kuin aiemmat, mutta kahdelle aikuiselle ja yhdelle koiralle se on varsin tilava ja sopii meille kaikin puolin. Ensi kesänä perkaamme varastosta vielä viimeiset kolme muuttolaatikkoa, jotka ilmeisestikään eivät sisällä yhtään mitään tarpeellista, koska emme ole mitään kaivanneet eikä meiltä ole tuntunut mitään puuttuvan. Sen sijaan emme voi käsittää, miten tänne on voinut hävitä Arin saappaat ja minun silmälasini. Etsintä jatkuu. 


Kesällä täällä oli kaunista ja vihreää ja leppoisaa. Syys-lokakuussa oli kaunis ruska ja sen mentyäkin graafisia maisemia. Marras-joulukuu oli pelkkää mustuutta. Kuin olisimme asuneet pimennentyssä ikkunattomassa hiilikellarissa mustiin pukeutuneina aurinkolasit päässä. Mutta sellaista oli tietysti joka puolella Varsinais-Suomea. Pahinta pimeydessä on tunne ahtaudesta, kuin olisi vankilassa, josta ei voi päästä pois.

Viikonloppuna oli vihdoinkin valoisaa ja kaunista. Epätodellista usvaa, huurreharso puissa, kimaltelevia pakkastimantteja ja vaihtelevia pastellisävyjä. 

Ulkoilulenkillä Lilli huolehti maastotutkimuksista ja minä katselin vain eteen- ja ylöspäin. Mustat kosteat vettä tippuvat puut olivat muuttuneet taikametsäksi ja se metsä sijaitsi heti pihatien toisella puolella.